perjantai 28. marraskuuta 2014

Joogaa

Huh, aika kuluu kyllä nopeasti! Oikein kivasti on kyllä viime päivät taas menneet. Tiistaina olimme jälleen Tiian(Gava+Ruuti) kanssa treenaamassa. Sain taas ihanasti vinkkejä Tiialta! Katsottiin luoksetulossa stoppia, liikkeestä seis ja jälleen sitä lokaatiota seuraamisessa. Viimeisin menossa jo onneksi parempaan suuntaan! Pysähdyksissä kiinnitetään nyt huomiota täsmällisyyteen, ilman lisäaskeleita.


Jedi ja Lotte peuhaavat edelleen päivittäin. Nykyään satunnaisesti myös ulkona. Lotte on ruvennut silitellessä aristelemaan takajalkoja ja joskus lavojakin. Riehuminen on varmasti aiheuttanut sille valtavat jumit, joten ollaan tällä viikolla venytelty päivittäin. Jälleen alussa hyvin varovaisesti. Venyttelen sen raajoja, sekä väännän keskivartaloa. Lotte on oppinut jopa nauttimaan siitä ja rentoutumaan nopeammin. Vaikuttaa siltä, että meidän pienet jooga -hetket ovat vaikuttaneet positiivisesti sen oloon!


Nyt kun ilmat ovat viilentyneet, on sisälläkin maan tasolla varmasti hieman vetoa ja näin ollen viileämpää. Lotte on ruvennut menemään Jedin häkkiin nukkumaan. Eikä sillä, kyllä se iso pehmeä tyyny itseäkin houkuttelisi. Lotte vain on jo pitkään pelännyt häkkiä, sillä se rätisee, haisee Jediltä ja se on "loukku"(vain oviaukko, mistä kulkea). Loten häkissä köllättely ei johda minkäänlaisiin konflikteihin, sillä Jedi ei tapaa nukkua siellä minun ollessa kotona.




Nyt olen minäkin sivistänyt itseäni, mitä tulee koiran ruokintaan. Enkä kyllä tiedä, miksen ole tätä aikaisemmin tehnyt. Olen toki tiennyt mitä koirille tulisi tulee syöttää ja meidän koirat on kyllä olleetkin aina terveitä. Joitain "lisäravinteita", jos esimerkiksi öljyt tai vaikkapa satunnaiset luut(kalsium) lasketaan tähän, ovat kuuluneet ennenkin meidän repertuaariin. Jossain vaiheessa kun Lotte toipui lonkkaleikkauksistaan, syötettiin sille (ehkä vähän turhan kallista) Nutrolinin ravintoöljyä. Pieni koira ei sitä toki paljoa tarvitse, mutta onneksi myöhemmin siirryttiin ihan vain kylmäpuristettuun rypsiöljyyn sekä omegaöljyyn.

Kuivattu karitsan jalka

Nyt otan päivittäiseen ruokavalioon mukaan kasviksia, mm. pinaattia, kaaleja ja porkkanaa. Kasvisten osuus ruokavaliosta on toki pieni, mutta merkittävä silti. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei pääasiassa lihansyöjän ole helppo sulattaa etenkään raakoja kasviksia. Toisaalta olen antanut lotelle ajoittain porkkanoita jyrsittäväksi. Jatkossa myös vaihtelevasti raakaa lihaa; sikaa, nautaa, kanaa ja kalaa. Kävin myös mustissa ja mirrissä hankkimassa sekä raaka(pääasiallisesti), että kuivattuja luita. Niitä olisi takoitus antaa 1-2krt/vko. Ei liian useasti, ettei kalsium-natrium tasapaino kärsi. Luiden kaluaminen tekee hyvää myös hampaille. Ostin myös possun rustoja, mutta ne menevät enemmänkin raakalihasta. Olen myös päättänyt että tämä ei ole stressin asia. Jos jostain syystä ruokinnat ei mene tämän kaavan mukaan, niin sitten ei mene! Toisaalta pitää olla nyt tarkkana, sekä tehdä muutoksia pikkuhiljaa, ettei tule stressi-tiloja. Kuivamuona pysyy toki edelleen mukana, mutta riisittä, sillä lotten vatsa ei kestä riisiä.




"onks niin että nyt mä saan jo ottaa?"
Kuvasta puuttuu mm. kalat.
Vaatii vähän selkärankaa istua näiden keskellä...


Pinaatti ei ollut Jedin mieleen ensimmäisellä ruokailukerralla! Pinaatit meni kuitenkin viimeiseksi, eikä Lottelle jäänyt Jediltä mitään vaikka se aluksi toiveikkaana seurasi :D




Otettiin tänään vihdoin yhteiskuvia meistä kolmesta! Jedi vaan alkaa olla jo aika iso :)











- Anne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti