sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ensilumi

Tällä viikolla satoi myös tänne etelään ensilumi. Sellainen joka jäi (hyvin pieneksi) hetkeksi maahan. Jedi oli aivan innoissaan ja säntäili ympäriinsä popsien lunta. Lenkkeilystäkään ei meinannut tulla mitään, sillä se kulki suu auki maata pitkin. Vain ura jäi lumeen sen jäljiltä!

Nähtiinpä myös lumiukko, jota piti haukkua niin perusteellisesti että! Jedi ei säyky vieraita, oli vieras sitten mies/nainen/lapsi/vanhus(Lotte pelkäsi joskus mummoja). Hirmu reipas se kuitenkin oli ja uskaltautui tutustumaan lumiseen hahmoon mun ja Loten jäljillä






















Ollaan oltu myös muutaman kerran Tiian kanssa treenaamassa tokoa. Tai no, lähinnä se on mennyt niin että Tiia on ihanasti auttanut ja neuvonut mua. Mulle nää kaikki "viralliset" asiat(suoritus/koulutus tekniikat) on niin uusia! Ihanaa kun aloittelija saa apua! Jediä on edelleen ihana kouluttaa, sekin niin nauttii siitä. Vielä. Tai siis meinaan että murkku-ikää odotellessa ;)

Saatiin tosi hyviä vinkkejä mm. tunnariin ja alla reilu viikon vanha kännykällä otettu video ensimmäisistä harjotteesta. Olin siis piilottanut yhden kapulan kokonaan puunjuureen lehtien alle piiloon. Kyllä se kapula lopulta löytyi :)





Eilen olimme jälleen malminkartanolla miittaamassa tuttuja. Mukana siis veli Piki, siskopuoli Wicca, äiskä Dracu ja Shantilla hoidossa ollut belgi Liida. Itse harjoittelin jedin kanssa pysähtymistä puun kierron -avulla, liikkeestä maahanmenoa, sekä kontaktissa seuraamista. Sain myös Shantilta vinkkejä oman elekielen kehittämiseen. Tai lähinnä sen lopettamiseen :D Mulla on nimittäin paha tapa antaa ylimääräisiä käsimerkkejä/kehon kiertoa käskyn yhteydessä. Mulle siis kotiläksyjä :) Tämän tulee nyt loppua!

Lopuksi tietenkin yhteisriehua, lähinnä Pikin ja Jedin kesken.



















O-ou...

Ja sinne se jyrättiin :'D





Tässä kattelee, seuraako se veli ollenkaan...



Sieltä se veli sitten yllättäen jyräsi. Tää on tätä aussie



Huh, olipa kuva oksennus! Mun mielestä nää on vaan niin huippuihania, kun kaikissa on niin hauskat ilmeet!




Loppuun vielä kuva Jedistä häkissä. Se on nykyään siellä tosi kiltisti ihan hiljaa, esimerkiksi sen aikaa kun käyn salilla. Häkissä se on päivän aikana max 2-3h, eikä siis edes joka päivä :) Se on oppinut odottamaan vapautus -käskyä oven avaamisen yhteydessä. Satunnaisesti se menee myös nukkumaan sinne, sillä muuna aikana häkin ovi on aina auki.


- Anne



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti