perjantai 31. lokakuuta 2014

Dumbo & vompatti

Moikka! Tällä kertaa ei ole juuri mitään erikoista kerrottavaa. Oon kuvaillus paljon matskua, joten haluan jakaa sitä bloginkin puolelle. Luvassa siis paljon kuvia, sekä muutama video!

Jedillä on ollut nyt muutaman kerran häikkää pupilliensa kanssa, joten käytiin Mevetissä taas näyttäytymässä. Silmälääkäri ei löytänyt mitään ja kaikki näytti olevan kunnossa, joten toivottavasti tämä on vain kasvuun liittyvää häikkää.


 


Pieni video meidän puuhailuista. Satunnaisia temppuja, mutta enpä ole kuvannut Lottea kyllä moneen vuoteen!









Siis mitkä noi korvat on??

  


 










Kun olin itse ihan pieni, kävin silittämässä erästä tuttujen koiraa tämän juuri ruokaillessa. Se hermostui häiriöstä ja puraisi käteeni ison kolon. Myöhemmin olen päättänyt että yksikään aikuinen oma koirani ei saa purra ketään erikoisemmissakaan tilanteissa. Nykyään käynkin silloin tällöin nappaamassa Lottelta tai Jediltä varovasti ruuan hetkeksi pois ja palautan sen takaisin. Toki koiralle, kuten kaikille muillekin, tulee antaa ruokarauha, mutta näin haluan opettaa ettei niistä tule liian omivia. 

Seuraavassa videossa pätkä siitä, kun harjoitellaan Jedin kanssa ruuan jättämistä "etänä".













Meidän kirahville on joko tapahtunut A. keripukki ta B. Jedi



- Anne

4 kommenttia:

  1. Moikka! Tultiin tosiaan vastavierailulle ja ihana nuori herrasmies täälläkin! :) Jäädään seurailemaan teidänkin touhuja ja edistymistä. Nyt on ihan pakko kysyä, kun huomasin, että olet saanut upotettua nuo Youtube-videot niin, että ne näkyvät myös puhelimella, että miten olet sen tehnyt? :D Kun mun upottamat videot eivät jostain syystä näy iPadilla eikä iPhonella, en ymmärrä... Olisko jotain vinkkiä antaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vastaanpa vielä itselleni... :D Tarpeeksi kauan näköjään kun asiaa tutkii, niin vihdoin löytyy ratkaisu. Youtuben kautta löytyi toimiva iframe-upotus, jota Bloggerin kautta ei suoraan saanutkaan. Eli ongelma ratkaistu. :D

      Poista
    2. Jes, hyvä kun löysit! Näin laitan itsekin videot :)

      Poista
  2. Onpa pojalla itsehillintä ainakin kohdillaan tuon ruoan kanssa, siinä vaiheessa kun meillä tulee lupa syödä niin mikään mahti maailmassa ei saisi noita enää vapaaehtoisesti pois kipolta :D

    VastaaPoista