lauantai 3. tammikuuta 2015

Pamauksia taivaalla

Näin joululomalla ollaan keretty kaikenlaista. Viikko sitten sunnuntaina oli Jedille tehopäivä, kun päivällä nähtiin sisaruksia(kaikki, paitsi Fazer ei Sodankylästä päässyt) Viikissä. Koiria oli niin julmetusti, viiden penskan lisäksi kolme aikuista auspaita ja kolme muun rotuista. Myös Lotte oli mukana, tapansa mukaan ohjeistamassa muita, mutta paksusta takista huolimatta vilu tuli ja piti viedä välissä autoon. Oli taas todella kiva nähdä kamuja!













Ette ehkä arvaakaan kuinka vaikea oli istuttaa paikallaan viisi 6,5kk penskaa :'D

Jedin kauniita siskoja!

Lisää näitä, sekä paljon muita kuvia TÄÄLTÄ.

Viikistä sitten äkkiä kotiin syömään ja lataamaan akkuja, sillä myöhemmin iltapäivällä oli tiedossa agin alkeiskurssi! Ensimmäinen treeni kerta siis tuolla. Oli kivaa ja Jedi luonnollisesti nautti. Ollaan tähän asti tehty agi -tyyppisiä harjotteita ulkona esim. puilla ja kivillä. Pöydälle menossa käytinkin käskyä kivi, sillä se on Jedille tuttu ja osaa sen melko hyvin. En osaa vielä sanoa pitäisikö minun vaihtaa käsky, käytännössähän sillä ei ole väliä. Aitaa ei olla toki sen enempää harjoiteltu kun hieman pari kk sitten meidän pentuleirillä (klik). Jedi kuitenkin muisti melko hyvin homman nimen, eikä putkikaan tuottanut ongelmia. Huomenna kurssi jatkuu, joten toivottavasti opitaan taas lisää!






Pientä pätkää ensimmäiseltä kerralta.


Hankin vihdoin tällä viikolla Jedille ihan aikuisten pannan. Oon pitkään kuolannut nahkaista, kirjailtua, puolikuristavaa ja siihen sopivaa nahkahihnaa. Kuin tilauksesta, joulun jälkeen, Mustissa ja Mirrissä oli parin päivän alet ja sain hankittua ihanan pannan. Hihna oli normi hintainen, mutta olen molempiin todella tyytyväinen! Panta on pienellä kasvuvaralla, toivottavasti lapsi ei kasva enää paljoa ;).






Kaikenlaista muutakin ollaan puuhattu. Ainiin, melkein meinasi Uuden Vuoden päivitys unohtua. Lotten vein mummille, saunaan, jossa se ilmeisesti vietti vuoden vaihdoksen. Lotte on paukkuarka, joten en halunnut sen tarttuvan Jediin. Varovasti olin jo aikaisemmin kuulostellut mitä mieltä Jedi on pamauksista. Sen enempää itse niihin reagoiden. Itse aatto iltana lähdettiin sitten naksun ja lelun kanssa varovasti ulkoilemaan. Pamauksia tuli läheltäkin, joten leikin Jedin kanssa niiden aikana. Lopulta päästiin ihan lähelle seuraamaan. Naksuttelin Jedille hyvästä käytöksestä/kontaktista/rauhallisesta seuraamisesta yms. Palkkaa tietenkin paljon. Pakko sanoa, että olen kyllä hurjan ylpeä tuosta noin hienosta ja rohkeasta pojasta, jes!

 Loppuun vielä kaapin kasausta ja aurinkoisen Joulupäivän kuvasatoa.






 





Hyvää ja tavoitteellista Uutta Vuotta kaikille! :)


- Anne




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti